Tapetti Storkammaren, harmaa

74,25 €
Sisältää alv:n
Storkammaren harmaa
  • Storkammaren harmaa

Tapetti joka on saanut nimekseen Storkammaren, eli suursali, iso kammari, sali.

Määrä
Toimitusaika: Tilaustuote

Tämä alunperin schabloonapainettu tapetti tulee Järvsjön (Ruotsi) alueelta, Lars-Daniels tilalta. Tämän tapetin esikuva on löytynyt kyseisen tilan salista ja on sitä kautta saanut ulkonäkönsä ja nimensä. Tapetin tyyli on peräisin 1840-luvulta. Tapetin tyyli on "jokamiehen" sekoitus eri aikakausilta; Pohjana 1700-luvun suosikkukuvio: kukkakimppu yksivärisellä pohjalla, tässä tapetissa se on vielä yhdistetty hieman häivytettyyn pitsityyppiseen medaljonkikuvioon, jonka valtakausi oli taas uusrorokokoon aikaan noin 100 vuotta myöhemmin. Alkuperäinen tapetti oli maalattu liimavärillä lumppupaperille ja myöhemmin ylitapetoitu monet kerrat. Tästä johtuen pitsikuvion osia herkistä yksityiskohdista oli hävinnyt. Uuspainoksessa olemme pyrkineet säilyttämään tämän ajanpatinan tunteen ja valinneet, että emme korjaa kuviota täydelliseksi. Osa Gysingen tapettien tunteesta ja sielusta tulee juuri siitä, että ne eivät välttämättä ole aivan täydellisiä.

Sapluunatapetti on perinteisesti yhdistetty rauhallisella yksivärisellä rintapaneelilla, joka ylettyy ikkunoiden tasolle.


Koko: Rullan leveys 53 cm, rullan pituus 10,05 m. Kuvion korkeus 53 cm. 

Gysingen tapetit on painettu muovittomalle tapettipaperille, liimaväritekniikalla. Ei esiliisteröity. Reunaleikattu. Suora kuvionkohdistus. Kestää pyyhkimistä. Väreillä hyvä valonkesto.

2143-HAR

Tilausviitteet

 

Asioiminen on turvallista, kaikki tietoliikenne on salattua.

 

Toimitustapoina nouto, postipaketti ja matkahuolto

 

Kuluttaja-asiakkailla lakisääteinen 14 päivän palautusoikeus käyttämättömille tuotteille.

Saatat pitää myös